Mielen leikkiä unissa

Mitä tehdä kun tulet tietoiseksi unessa? Voit tehdä mitä vain! Tee asioita, joita eniten kaipaat elämääsi. Kohtaa ja voita vaikeat asiat elämässäsi. Ylitä mielesi asettamat rajoitukset, jotta opit joustavuutta. Nauti, rentoudu. Todellisuutemme, sekä unissa että hereillä, on paljon joustavampaa kuin luulemme. Eniten pelkäämämme asiat riippuvat usein vain näkökulmastamme. Todelta vaikuttavat selkounet tarjoavat turvallisen ympäristön harjoitella muuttamaan näkökulmaamme ja tuomaan lisää joustavuutta mielemme reaktioihin. Aina ei tarvitse mennä oppimaamme sumeuden, synkkyyden ja kylmyyden polkua. Voit tuoda uniisi kirkkautta, valoa ja lämpöä.

Selkounen saavuttaminen

Selkounen saavuttaminen ei pohjimmiltaan ole kauhean vaikeaa. Jos muistat päivän aikana usein, että kaikki kokemasi voi olla unta, ja pystyt nukahtamaan innoissasi voimakas pyrkimys mielessäsi tulla tietoiseksi ja tunnistaa uni uneksi, tämä onnistuu välittömästi heti seuraavana yönä. Selkouneen pääsee jos haluaa sitä eniten elämässä ja nukahtaa tähän voimakkaaseen pyrkimykseen. Ei tarvitse muuta kuin muistaa olevansa unessa seuraavan kerran kun näkee unta. Mielensä voi keskittää aina uudestaan, kun havahtuu hereille ja on vajoamassa seuraavaan uneen.

Ongelmana on se, että kiireisessä elämässämme ei jää aikaa syventyä kehittämään näin voimakas pyrkimys ja muistaminen uniin siirtymisestä. Mielemme täyttää muut asiat ja elämän kiireet. Paras ajankohta unijoogan harjoittamiseen on sellaiset jaksot elämässäsi, jolloin voit rauhassa uppoutua uniisi, kuten lomat tai rauhalliset viikonloput. Harva jaksaa pitää innostusta yllä monta kuukautta. Ryhmässä yhdessä harjoittelusta on myös paljon tukea. Anna itsellesi hyvä mahdollisuus päästä selkouneen esimerkiksi joku syksy tai kevät. Voit aina palata harjoitukseen kun tunnet innostuksesi heräävän.

Muista että tietoisuus unessa on valtava saavutus. Se on voimallinen merkki siitä, että mielesi on noussut sitä heittelevien virtojen tuolle puolen. Jos pystyt tulemaan tietoiseksi unessa, vaikka vain lyhyeksi hetkeksi, olet saavuttanut mielessäsi vakauden ja läsnäolon, jota harva ihminen kokee elämässään edes hereillä. Jos pystyt tulemaan tietoiseksi unessa ja oivaltamaan, että asiat jotka vielä äsken heittelivät sinua levottomasti unen mukana ovatkin vain mielesi tuotosta, niin mieti kuinka pystyt suhtautumaan valveilla asioihin, jotka tuntuvat heittelevän sinua? Entä jos kohtaat valve-elämän haasteet samasta tietoisuudesta ja läsnäolosta, jonka koit unissasi? Pystyykö mikään saattamaan sinua enää levottomaksi, jos annat mielesi levätä keskittyneenä syvässä läsnäolossa nykyhetkessä, mitä ikinä se pitääkään sisällään?

Selkounen vakauttaminen

Useimmat uneksijat pettyvät siihen että kauan etsitty tietoisuus unessa päättyy useimmilla muutamassa sekunnissa ennen kuin herää silmät auki omassa sängyssä. Herääminen unen sisällä on ensimmäinen askel uniseikkailuihin. Seuraava askel on unen vakauttaminen. Useimmat uneksijat heräävät liialliseen tunteelliseen innostukseen räiskyvään iloon. Upea saavutus on toki juhlinnan arvoinen, mutta kun tunteemme aktivoituvat voimakkaasti, se aktivoi myös kehoamme. Ja koska unet nähdään unijakson lopussa, olemme jo valmiiksi lähes hereillä. Suuri tunnepurskaus aktivoi hormonitoiminnan, sydämen sykkeen ja lihaksistomme, jolloin heräämme. Tämä on helpotus esimerkiksi kauhistuttavan painajaisen keskellä, mutta iloisia tunteita jatkaisi mielellään unessa pidempään. Unessa tunteet vielä tuntuvat voimakkaammilta koska niiden aikana järjen suodatin on heikompi ja uskallamme heittäytyä tunteisiin syvästi.

Ratkaisu on opetella kiinnostunut mutta rauhallinen asenne unta kohtaan. Tässä on hyötyä kurssilla käydyistä rentoutumis- ja hiljentymisharjoituksista. Anna ilon toki kuplia, mutta säilytä rauhallisuus, ilman että tunne täyttää koko olemuksesi. Täydellinen mielentila toimia selkounessa on sama hiljainen läsnäolon tila, johon voit saapua myös kolmen oven harjoituksessa kehon levollisuuden, puheen hiljaisuuden ja mielen avoimuuden kautta.

Seuraava askel unen vakauttamisessa on ottaa siihen osaa. Kun tajuamme näkevämme unta ja alamme herätä on yleensä vielä muutama sekunti aikaa toimia. Uni katoaa, jos olet passiivisena paikallasi. Ensimmäisenä katoaa evoluutiossa kehittynein aisti eli näköaisti. Tästä ei tarvitse hätkähtää, sillä muut aistisi voivat olla vielä unessa, ja voit käyttää niitä ottaaksesi osaa unimaailmaan unta jatkaaksesi. Liiku, puhu, kosketa. Jatka unikohtausta missä olit jatkamalla toimintaasi vaikka et näkisi mitään. Selkouneksijoiden käyttämä kikka on pyöriä ympäri väkkäränä, joka aktivoi tasapainoaistin, joka taas monesti palauttaa unen näköaistimuksen. Toinen kikka on koskettaa maata käsilläsi.

Jos kaikesta huolimatta heräät sängyssäsi, niin älä pety. Jos pysyt liikkumatta hiljaa paikallasi samassa asennossa missä heräsit, on uneen takaisin vaipuminen suhteellisen helppoa tästä. Kun mielesi nukahtaa uudestaan, saatat jatkaa sen unen näkemistä joka juuri äsken päättyi. Parasta harjoitusta selkounen vakauttamiseksi on opetella ylläpitämään hiljaista keskittynyttä läsnäolon tilaa. Mitä levollisempi on mielesi, sitä vakaampia ovat myös unesi.

Mielen joustavuus

Perinteiset tiibetiläiset harjoitukset kehittävät mielen joustavuutta. Tämä tarkoittaa että mieli keksii reagoida ja toimia jonkin toisen toimintatavan tilanteessa kuin yleensä. Jos haluat, unimaailmaa ei hallitse tavalliset fysiikanlait eikä sosiaalisen maailman reaktiot. Vaatii kuitenkin hieman aikaa totutella maailmaan ja olemisen tapaan joka on täysin joustava.

Mielen joustavuutta kehitetään erilaisilla unimaailman harjoituksilla, jossa esineiden, unihahmojen ja omaa kokoa, muotoa ja määrää muutetaan. Tiibetiläinen unijooga -kirjassa on lukuisia harjoituksia mitä joogit ovat unessa tehneet, jos haluat kokeilla niitä. Voit myös keksiä omia temppujasi, esimerkiksi eläytymällä suosikkielokuvaasi pääsankarina tai Harry Potterina taikoa ympäristösi velhokoulun oppilaana.

Ennen kuin alat muutella ja ohjata unta, on hyvä ymmärtää miten se tapahtuu. Unta ei ohjailla järjellä eikä sanoilla ajattelevalla mielellä. Esimerkiksi lentäminen sanomalla "Haluan lentää" ei välttämättä aiheuta yhtään sen enempää kuin hereillä sanominen "Haluan nostaa kättäni". Käden nostaminen on sanaton toiminta, jossa käytämme tahtoamme liikuttamaan kättä. Samoin lentäminen tapahtuu käyttämällä mieltä. Emme vain ole tottuneet käyttämään mielen lihaksia ja tahtoamme saadaksemme aikaan mielikuvia.

Homman salaisuus on siinä, että haluttuun toimintaan tai unimaailman muuttamiseen tulee eläytyä niin voimakkaasti kuin asia olisi jo tapahtunut. Eli luomalla mahdollisimman elävä mielikuva kaikkinen aisteineen, kun asia jo tapahtuisi. Esimerkiksi, jos haluat lentää, ei tarvitse räpyttää käsiä (saat kyllä räpyttää jos se on hauskaa). Riittää kun kuvittelet miltä tuntuu ja näyttää kun nouset ilmaan. Voit kuvitella mielessäsi tuulen kasvoillasi ja miltä maanpinta ja ympäristö näyttää kun nouset yhä korkeammalle ja korkeammalla.

Unessa ei ole eroa mielikuvituksen ja todellisuuden välillä. Se, mitä kuvittelet on jo totta, ja voi näyttäyä täysin oikean näköisenä ja tuntuisena unimaailmassa. Emme vain ole tottuneet käyttämään mielikuvitustamme todellisuuden luomiseen. Aloita muuttamalla pieniä asioita ja pian voit muuttaa isompia ja kokonaisen unimaiseman tai itsesi eri hahmoon.

Kun olet harjoitellut ulkoisen muodon muutoksia, voit kokeilla sisäisen todellisuuden ja tunnereaktioidesi muuttamista. Kuvittele mielessäsi jokin päivätilanne jossa haluat muuttaa tunteesi. Luo ensin mukavia tunteita ja sitten ikäviä tunteita, joita haluat muuttaa myös valveilla. Muuta sisäistä todellisuuttasi ja tunteitasi näin myös joskus kun olet valveilla.. Kuvittele ja eläydy tunteeseen, jonka haluat täyttää itsesi. Voit käyttää apunasi esimerkiksi jotain muistoa, jossa olit tunteen vallassa. Kuvittele ja eläydy tilanteeseen mahdollisimman elävästi kun eläisit sen läpi uudestaan.

Voit tehdä myös jooga tai meditaatioharjoituksia visualisaatioineen unessa. Ne ovat huomattavasti tehokkaampia unessa kuin valveilla. Muista pysyä läsnä ja antaa mielesi levätä. Näin selkounesi jatkuu pitkään, etkä menetä sitä unohtamalla tietoisuuden ja sen että olet unessa.


« Takaisin aiheisiin